KALAMERKINNÄT
Taimen- ja järvilohi-istutusten merkinnät
Päijänteellä on aloitettu mittavat taimen- ja järvilohi-istukkaiden merkinnät vuonna 2011 yhteistyössä Pohjois-Päijänteen kalastusalueen kanssa. Merkintöjä varten kalastusalueet laativat vuonna 2011 Päijänteelle yhteisen istutus- ja merkintäsuunnitelman vuosille 2011-2015. Merkintöjen keskeisimpänä tavoitteena on selvittää istutusten tuloksellisuutta ja antaa sitä kautta suosituksia tuleviin istutuksiin. Merkintöjen avulla selvitetään istukkaan koon, iän, istutuspaikan ja istutusmenetelmän vaikutusta tuloksiin. Lisäksi verrataan keskenään taimen ja järvilohi-istutusten onnistumista. Istukkaiden merkitsemisen lisäksi
Päijänteeseen laskevilla virtavesillä on tehty ja tehdään tulevina vuosina taimenten luonnonpoikasten merkintöjä vaellusten selvittämiseksi. Merkinnöissä käytetään t-ankkurimerkkiä, joka poikkeaa aikaisemmin yleisesti käytetystä Carlin-merkistä. Merkkien tietojen palauttaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta asetetut tavoitteet toteutuvat. Merkkipalautusohjeet voitte tulostaa alta.
MERKKIPALAUTUSOHJEET(PDF)


KALAMERKINNÄT